Jaa
Siirry alas
Perho
Vierailija

Estetunti 20.12.2017, kirjoittanut Iina, ratsastajana Perho

lähetetty Pe Joulu 29, 2017 7:44 pm
Perho saapui tunnille oman tammansa Selenan kanssa. Lihaksikas puoliveritamma oli selvästi kiinnostunut esteistä heti maneesiin astellessaan. Kun Perho pääsi ratsunsa selkään, oli Selena jo hyvin kuulolla. Tamma oli innoissaan esteistä, eikä olisi malttanut pysyä pöksyissään alkuverryttelyihin saakka. Perho teki voltteja ja taivutuksia, jolloin tamma rentoutui ja väläytti oikein kauniita liikkeitään. Kun alkuverryttely alkoi, sai Perho hieman rauhoitella ratsuaan, sillä välillä askeleet venyivät turhankin pitkiksi ja estelinjalle tuli jopa hieman vaarallisia lähestymisiä. Pariin otteeseen ratsukko meinasi juosta linjan jälkimmäisestä esteestä läpi, ja kertaalleen Selena kielsi melkoisen makeasti. Onneksi Perho oli ollut tamman selässä lukuisia kertoja aiemminkin, eikä äkillinen hypystä kieltäytyminen saanut Perhoa alas nahkapenkistä. Hetken Perho joutui työstämään tammaansa saadakseen pidätteet läpi, mutta kun Selena viimein alkoi kuunnella istuntaa ja liikettä hidastavia apuja, tuli hyppäämisestä yllättävän helppoa. Askeleet sopivat linjan väliin oikein mallikkaasti, ja Perho sai laskettua askeleet väliin tuosta vain. Muutaman kerran Perho kokeili tulla väliä yhdellä lisäaskeleella ja kertaalleen Perho tuli välin myös yhdellä askeleella vähemmän. Loppuraveissa Selena ihan höyrysi maneesin viileässä ilmassa, mutta tammasta kyllä näki, että se oli päässyt kunnolla tekemään töitä. Käyntien ajan Perho talutti tammaa maastakäsin, ja takkinsa selkämykseen hän saikin tunnista kiitokseksi oikein märän kuolapusun.
Admin
Viestien lukumäärä : 26
Join date : 29.10.2017
Näytä käyttäjän tiedothttp://taivalpaasi.weebly.com

Selena PWB

lähetetty Pe Joulu 29, 2017 12:42 pm
KWPN-tamma Selena päiväkirja.
Takaisin alkuun
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa