Béea di Sierra

Vaikka tänä kesänä Hollannissa olikin ollut kovat helteet, alkoi minulla vaan hiki virrata hetken kävelyn jälkeen 27 asteisessa helteessä ja alkoi tehdä pakottava tarve jotain juotavaa. Kaupungin kadut olivat kiviset ja jalkojakin alkoi jo kramppaamaan. ”Etsitään jostain juotavaa, hirvee jano”, sanon Lunalle. Tämä nyökkää ja Luna oikeastaan näyttää tarvitsevat juotavaa minuakin enemmän. Hetken harhailun jälkeen kapeilla ja tyhjillä kujilla löydämme paikalliseen kahvilaan, josta tilaamme kylmät vedet. Tarjolla olisi ollut muutakin ja varmasti aivan ihania paikallisia juomia, mutta tilanne vaati vesilasit. Otimme oikeastaan toisetkin, sillä jano ei sammunut ensimmäisillä. Nyt kun oli vähän kierrelty Sisilian kivisiä kaupunkeja, oli iltapäivällä aika mennä kyläilemään Scuderia Sierraan ja katsomaan sinne syntynyttä varsaa.

Tila oli mainostanut sivuillaan paikkaa maanpäällisenä paratiisina ja lunasti sanansa täysin. Vihreä ihana puutarha ja suloinen asuintalo vei sydämeni heti ensimmäisellä vilkaisulla. Lisäksi olin ehkä odottanut, ettei hevosilla olisi kovinkaan kummoiset olot, mutta jouduin luopumaan ennakkoluuloista. Tilavat pihatot ja suuret aitaukset houkuttelivat hevoset varmasti puuhastelemaan tarhassaan. Tarhat eivät todellakaan olleet yhtä tylsän näköisiä, kuin suomessa. Niissä oli puita, pensaita, tilaa juosta ja kirmata, mutta myös paikkoja joihin hevoset pääsevät eroon muusta laumasta omiin oloihinsa. Hihkaisinkin heti Lunalle, että meidänkin pitää rakentaa tuommoisia viriketarhoja.

Tilan toinen omistajista, Nikki, oli ottanut meidät vastaan ja kierrätti hieman tiluksillaan, kunnes vei meidän hieman pienemmän pihaton luo. Tänne ei kantautunut melu tai muiden hevosten tömistely ja hirnunta. Pihatosta kuului vain rauhallinen rouske. Astuimme Nikkin perässä pieneen pihattoon, joka oli selkeästi suunniteltu vain muutamalle hevoselle. Pihaton perällä seisoi iso musta friisiläinen, joka tuijotti meitä hieman epäillen. Jos olisin ollut tässä yksin, en olisi mennyt tamman luokse. Mutta Nikki meni ja otti tammaa hanakasti riimusta kiinni ja lähti taluttamaan sitä ulos. Sen takaa paljastui pieni musta varsa, jonka jalat olivat niin pitkät, ettei sen kävely vielä ihan sujunut ja se huojahteli emänsä perässä ulos auringonvaloon, jossa sen musta ja sileä karva kiilteli. Varsalla oli kuitenkin rohkea katse ja hetken pähkäilyn jälkeen uskalsi tulla ihmettelemään minua ja Lunaa, vaikka sen emä olikin sitä mieltä, että voitaisiin painua muualle hänen varsansa luota. Hetken epäröivän haistelun jälkeen musta pieni tammavarsa rohkeni jopa niinkin paljon, että antoi meidän silittää sen kaulaa.

Emme halunneet häiritä varsaa ja emää sen enempää, joten poistuimme pihatosta puutarhaan. Kyselimme Nikkiltä hieman käytännön asioita esimerkiksi varsan kuljetuksesta. Se pääsisi lautalla mantereelle, minkä jälkeen alkaisi pitkä automatka läpi Euroopan. Olimme nimittäin nyt varmoja, että halusimme ostaa tämän friisiläistamman. Ja se tuotaisiin reilun puolen vuoden päästä meille Hollantiin.

Friisiläistamma Bean päiväkirja.